Pikkukissalle annettii nimeksi siis FIN*Deimos Sitting Bull. Poika on mustavalkoinen ja kuvioton. Kutsumanimeksi näyttää vakiintuneen nyt Sonni. :)
Meille kuuluu hyvää. Sonni opettelee jo kävelemään, vaikka onkin niin valtavan kokoinen jo, että en tiedä miten nuo pienet käpälät jaksavat tuota dinosauruksen ruhoa kantaa. Etutassuihin jo nojaillaan huojuvasti.
Näkö varmaan alkaa olla kunnossa, kuulohommat on sitten ihan toinen asia erikseen. Toistaiseksi ainakaan kuvattaessa ei juuri reaktiota, vaikka yritän kameran takana rapistella.
Monni on toistaiseksi pysynyt kaukana Sonnista ja tyytyy tarkkailemaan turvallisen välimatkan päästä. Eiköhän sekin innostu sitten, kun pikkukissa pääsee itse kiipeämään ulos laatikosta. Viikonloppuna ajattelin laittaa vauvahiekkiksen tarjolle ja aloittaa tuon normaaliin muonaan siirtymisprosessin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti