En tiedä mistä nyt tuulee, viime viikolla kävin treeneissä neljästi ja tällä viikolla vasta kolmesti. Silti tuntuu, että joka paikkaa kolottaa; etusormi on jotenkin vääntynyt, kyynerpäät ja niska on kipee, on ihan invalidifiilis. Illan sparreissa vielä alko jalka kramppaan tosi herkullisella hetkellä, ja oli pakko jättää sparrit siihen. Ekan kerran tänään kaivelin Dolanit ja linimenttivoiteet esille.
Eilen ja tänään tehtiin paljon pystyä: ensin kaberin kaulus kiinni, istu mattoon, hookit kaverin nillojen taa, ja levitä jalat. Siitä sitten hyppäys sideen, jossa onnistuin hyvin ja muutenkin diggasin tekniikasta. Oon sparrissa joskus tehnyt sitä Emily Kwokin videolta opittua knee pushia, mutta tää oli kivempi kun kaulusgripillä pääsee samalla vauhdilla itse ylös, millä kaveri kaatuu (eikä jää perseelleen mattoon istumaan). Eilisistä alkulämmöistä myös mainitsemisen arvoiset on kuperkeikat, joita tehtiin pareittain niin, että istuttiin kaverin kanssa vastakkain ja otettiin toisen nilkoista kiinni.Loppusparrissa eilen yksi nuori, aloitteleva kundi, joka jostain syystä usein laitetaan mun kanssa pariksi, melkeen repi mun käden irti. Sama tyyppi on ollut sparreissa tosi agressiivinen ja sellanen tyypillinen "repijä. Eikä siinä vielä kaikki, sama kaveri huutaa Rafaelilta apua toistamiseen kesken sparrin. Mä aina hämmennyn ja pysähdyn siihen oottamaan, että vetäjä tulee neuvomaan, mitä nyt voi tehdä.. ja näitä keskeytyksiä tulee parhaillaan 3 yhden viiden minuutin erässä. Ymmärrän kyllä että lajista saa olla innoissaan, mutta nyt oikeesti keitti vähän yli. Kävin vähän puhaltamassa höyryjä pihalle vesihanalla, jonka jälkeen ystävällisesti sanoin sille, että en haluaisi rikkoa enää yhtään enempää niveliä. Kisatreenit on mun mielestä sitä riuhtomista varten (jos on pakko).
Kovasti tänään kyselivät salilla, josko lähtisin kisaamaan johonkin salikisoihin ens sunnuntaina. Ei kyllä käynyt mielessäkään osallistua juuri nyt, jospa tosta lauantain seminaarista selviäisi hengissä. Tänään nakupainissa tehtiin tuon eilisen lisäksi pystystä seuraavaa:
-Shootataan eteenpäin, selkä suorassa ja jalat koukussa, tarrataan kaverin jalasta kiinni ja omalla jalalla tönäistään kaverin toisen jalan takaa tonttiin
-Kaverin niskasta kiinni, mennään sen selkäpuolelle, toinen käsi kaverin lantiolle ja toinen sen reiden taakse, Pää reiteen kiinni, toinen polvi mattoon, ja käännetään kaveri tonttiin.
-Kilpparista sama aloitus: käsi lantiolla ja toinen kaverin reiden alta, repäistään kaveri sideen, siitä oma polvi ylös ja riuhtaistaan kaveri istumaan, hookit sisään, ja käännytään vastakkaiselle kyljelle mattoon
Huomenna täytyy "levätä" läppärin edessä, nenä kiinni ruudussa koko päivä; olis tuossa tuota tenttimatskua vähän enemmänkin. Ahdistaa ihan törkeenä, on tosi hidasta toi lukeminen Google Translaten kanssa. Ei tahdto tulla mitään,vaikka asia onkin yksinkertaista. Ehkä enemmän harmittaa kääntää se 50 sivua höpölöröä, jonka olisi voinut tiivistää siihen yhteen sivuun, mutta minkäs teet kun ei oo mitään yhteenvetoa näistä. Kirjahan on tietysti maikan kirjoittama, eli "ei löydy vastaavaa markkinoilta".. Yliopistolla useampikin professori kirjoittelee näitä kirjojaan, joita opiskelijoiden on sitten pakko ostaa.
Treeneistä vielä sen verran, että on alkanut kyllä tosisssaan kummittelemaan se sininen vyö. Tuntuu että perustekniikat tulee ihan oikeasti jo selkärangasta. Edelleen vaan sparrissa sitten kaikki ei menekään, niinkuin pitäisi.. Tänään ekaa kertaa kysäisin Rafaelilta, paljonko se ottaa privatunneista.Haluaisin oppia suljettuun guardiin ja halffiin lisää hyökkäyksiä, koska ne tuntuu entien omilta jutuilta. Ehkä tässä parin kuukauden sisään täytyy pari privatuntia ottaa!

kyllä se vyö sieltä tule.silloin kun on sen aika.luulen että tuo kaveti annettu sulle kaveriksi että molemmat opitte jottain :-D en tiä tarkaleen myää mutta..kannataa kusataa se muuten tuo vyön herkemmin!!!
VastaaPoistahello. fb ssa demian maija fani sivuilla uusissa kuvissa taida olla paljon kuvua sinussa.osss!!!t:ksenia!!!
VastaaPoista