keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Missä se koti on?

Tänään kun tulin treeneistä kotiin ysin jälkeen, bussissa, jota olen tottunut jonottamaan 10-40 minuuttia, lauleskeli mies takapenkillä kovaan ääneen "I aaaalways love youuuuu". Kukaan ei tuijottanut sitä tai nauranut sille. Kun olin jäämässä pois, joku kundi jäi mun eteen ovensuuhun keräilemään kamojaan niin, etten meinannut ppästä ulos. Ei tullut hetkeksikään sellainen olo, että apua, miksei toi väistä, mitä mä nyt teen. Mä vaan odotin että se sai kamansa kasaan. Kotikadulla tuli vastaan pizza-motoboy, joka ajoi kuin hullu ja lauloi sekin kovaan ääneen. Mua nauratti.

Täällä jengi pyytää vuolaasti anteeksi, jos ne vahingossa tönäisee tai astuu varpaille. Ruuhka-aika kuuden aikaan on sellainen, että metron vaihtaminen, joka normaalisti kestää viisi minuuttia, kestää puoli tuntia. Eteenpäin otetaan sellaisia 5 sentin askeleita ja pidetään huoli, että pysytään virran mukana. En ole enää edes miettinyt, että jäisin metron ovien väliin ja kuolisin siihen paikkaan, tai että joku pöllisi mun repusta kamaa kävellessä. Mä oon jo tottunut ottaan repun puoliksi etupuolelle ja säntäämään metroon muiden mukana, todellakaan odottamatta että sisällä oleva jengi pääsisi ulos. Rullaportaissa jengi seistä tönöttää ihan missä sattuu, eikä se häiritse ketään. Mäkin oon myös oppinut pyytämään anteeksi jos epähuomiossa hiplaan tai tallon muita.

Kukaan ei painosta täällä tekemään mitään. Jos joku asia ei skulaa niin etsitään vaihtoehtoinen tapa.
Jos ei ehdi ajoissa johonkin, niin sitten tulee myöhässä. Silti kukaan ei katso sua niin, että olis ollut parempi jättää tulematta. Jos jotain sovitaan eikä toinen pääsekään tulemaan, ei sitä jäädä harmittelemaan tai pilata omaa päivää.

Täällä voi kaupassa syödä ruoat, jotka aikoo ostaa, jo ennen kassalle menemistä. Riittää että antaa tyhjän purkin myyjälle. Täällä voi kävellä naamiaisiin oikea katana kädessä ja samuraipuku päällä, näyttäen ihan retardedilta, ja kadun security guardit vaan antaa pusun poskelle. Täällä kaikki halaa ja antaa pusun poskelle.
Vila Madalenan vakkari koditon, vanha mies, istuu aina mun kulkureitin varrella ja morjestaa mua. Viime viikolla ostin kadulta karamelliomenia, joita en halunnut syödä loppuun, ja annoin ne sille.

Mitenköhän mä sopeudun takaisin Suomeen? Tänään ekaa kertaa tuli sellainen olo että vitsi, tää kulttuuri on sittenkin aika magee. Samalla mä lasken päiviä enkä malta odottaa, että pääsen takaisin "omaan elämään", ja.. kyllä mun sydämestä pieni palanen taitaa jäädä tännekin.

Jumppajutut: 

Eilen tehtiin guardista käsilukkoa. Valkataan käsi ja pidetään se ranteesta kiinni, katkarapua, ja lukitaan kaverin toinen käsi(hauis) omalla  polvella sen rintaa vasten. Potkaistaan tätä kättä taakse polvella ja hivutetaan oma jalka kaverin kaulalle.

Tänään tehtiin mun lempparihommia taas. Guardista, kun sulla on kaverin käsi kiinni omassa kainalossa ja otat kaverin kauluksesta lukitaksesi sen käden sinne, niin:
Triangeli: työnnetään kaverin toinen käsi rintaa vasten ja se on siinä
..Ja jos se puolustaa laittamalla käden koukkuun mun jalkataipeeseen, siirretään vähän sen kyynerpäätä mun mahalla, ja tiukennetaan triangeli ottamalla kaksin käsin omasta polvesta
...Ja jos se puolustaa kääntämällä käden omalle polvelleen, otetaan vähän kulmaa, käsi sille kaverin säärelle ja toinen käsi työntää kaverin poskesta tilaa, jalka kaverin pään yli ja omoplata!
..Ja jos omoplatassa se rimpuilee ja alkaa nousta, oma käsi kaverin jalan alta ja edelleen se sama hiha kiinni omoplataa varten (samalla kädellä). Käännytään poispäin kaverista, selkää siihen päin, ja sweepataan se selälleen mattoon. Siitä oma jalka sen naaman yli ja ollaan mountissa.

Treeni on ehkä kulkenut vähän paremmin taas kun päätin olla stressaamatta. Tällä viikolla vielä parit jumpat tiedossa, pitäis lukea niin helvetisti tentteihin kanssa, pelottaa että loppuu aika. 

1 kommentti: