Nyt se on varmaa! Täällä, kun asettaa jonkin tavoitteen, kuten viisi kertaa viikossa treenaaminen, voi olla ihan varma, ettei se tule onnistumaan. Kun ei aseta tavoitteita ollenkaan, kaikki saattaa mennä jopa hyvin!
Tällä viikolla viidet treenit jäivät kolmiin kaikenlaisten ja -kokoisten vastoinkäymisten takia. Mutta ihan sama, kolme on suurempi kuin nolla ja nöistö kahdet oli sparritreenit. Keskiviikkona oli sekä paikat jumissa, kyynerpää pahalla tuulella sekä Google Translate kävi kuumana 13 tuntia tenttiä varten. Käänsin koko päivän pientä paperinippua, ja torstaiaamuna menin vähän kuumeisena ja kerrankin hyvin valmistautuneena (ja nukkumatta) tenttiin, joka ojennettiin mulle käteen "palauta sitten huomenna". ¤&#/"(# se sellanen tentti on? No joka tapauksessa, tulipahan tehtyä se viimeisen päälle.
Netti täällä on temppuillut tällä viikolla pahemmin kuin koskaan, ja johtoja saa vetää irti kerran vartissa. Naapuriin on muuttanut koira, joka ulvoo koko ajan ja tekee mut hullummaksi.
Tänään tuli katsastettua viimein nää perjantai-iltapäivän ja illan vapaat treenit. Vitsi että mä diggaan tästä treenikulttuurista! Jengi istuu tatamilla, osa git päällä ja osa ei, ja puhuu pillusta ja autoista ja viikonlopusta. Osa kattoo jotain tekniikkaa ja osa painii. Täällä on niin rento meno! Sama toistuu (mutta ei yhtä näkyvästi) normitreeneissäkin. Jos ei jaksa tai halua tehdä alkulämpöjä, tekniikkaa, sparria.. se on ihan ok. Kaikki jumppaa oman tahdon mukaan, ja se tuntuu toimivan. Nää samat vanhat parrat on salilla aamusta iltaan, ne varmaan asuu siellä. Mutta kaikki nauttii, eikä oo tippaakaan sellasta hampaat irvessä väkisin jumppausta. Näin sen pitääkin olla.
Tänään Salin kanssa katottiin monta hyvää juttua! Olin ihan innoissani ja nää mun täytyy ehdottomasti muistaa jatkossa!
Halfista jos kaveri halaa ja painaa olalla kaulaa: Ota toinen kaverin käsi omaan kainaloon ja saman puolen jalka hookiksi. Toinen käsi kaverin hauikselle ja työntö ja silta! Tää on joo, käyty sata vuotta sitten perusteissa, mutta en ole saanut sitä sparrissa vieläkään toimimaan. Ehkä nyt?
Hakeminen deep halfiin: Ollaan tiukkana pakettina, jalat ja kädet koulussa, puoliksi kyljellään ja puoliksi selällään. Oma kyynerpää koskee omaan polveen ja jalkapöytä on kaverin selässä. Tällä jalalla potkaistaan eteenpäin jotta tulee tilaa, ja oma käsi kaverin selän takaa ja toinen kaverin jalkovälistä; kädet yhteen. Siitä oma selkä mattoon ja ollaankin jo deepissä.
Deepissä muista puolustaa omaa kättä jolla yrität kaverin jalkaan tarttua: Jos toinen saa sun käden kiinni niin oot pulassa. Toinen puolustus oli kans aika magee: ei hyökätäkään siihen kaverin käteen vaan tartutaan sitä niskasta ja nostetaan se istumaan, siitä giljotiini!
Deepistä mä esittelin Homer Simpsonin, joka jäi tän päivän parhaaksi deeppitekniikaksi enkä sitä jaksa enempää avata. Yksi yksityiskohta; voimaa tarvitsee käyttää sata kertaa vähemmän, jos huolella asettaa jalkahookin kaverin jalan alle. Voi jopa jättää koko kävelyvaiheen väliin ja jalkaa nostamalla sweepata kaverin! Toinen deeppitekniikka oli, jos Homer Simpson ei onnistu, että otetaan kaverin lieve ja vedetään se kaverin reiden ali selkäpuolelle omaan käteen. Siitä vetämällä sit kaveri kaatuu selälleen.
Sidestä kun toinen on "inverted" eli selkä muhun päin: Ota kaverin toinen käsi kiinni (ei se, joka nojaa mattoon) ja vedä kaveria niskasta muhun päin, jotta paino horjahtaa; vie kaverin pää ja se käsi omien jalkojen väliin (triangeli). Jotta sen saa tiukaksi, pitäisi käsi olla yhä kiinni ja sitä vetää kuristusvaiheessa (joka oli musta aika epätodennäköistä). Sitten jos ja kun tämä ei onnaa, hyökkääkin kaverin toiseen käteen, siihen kimura (!) tai suora käsilukko. Suoraa käsilukkoa tehdessä pitää varmistaa että kaverin ranne on tiukasti oman olkapään ja leuan välissä, ja nousta vähän istumaan samalla kun painaa kyynerpäätä kaksin käsin alas.
Sit vielä ihan levottoman siisti puolustus tästä inverted-positiosta: noustaan vähän istumaan jotta saadaan vauhtia, heitetään omat jalat kohti taivasta ja siitä kaverin yli! Aijai tätä täytyy hioa!
Nämä oli mulle kaikki aika uusia juttuja.
Lopuksi esittelin treenikaverini kehittämän Hansuhuivin, eli guardista alta otetaan oma lieve, viedään se kaveirn niskan takaa omaan käteen ja johan kuristuu. Simppeli ja kiva, kiitos Hans!
Tosi siistiä että on itsekin voinut muutamia juttuja opettaa täällä (ainakin joillekin sinivöille) uusina.
Ja nyt takaisin läksyjen pariin..

Oot selkeesti syvällä pelissä! Hyvä!
VastaaPoistaOot selkeesti syvällä pelissä! Hyvä!
VastaaPoista