Kaksi favelaa Riossa

Keskiviikkona lähdettiin favela tourille. Kierroksella käytiin ensin Rion isoimmassa favelassa Rochassa, jossa asukkaita on kirjoilla noin 100 000. Todellinen lukema on kuitenkin kuulemma lähempänä 300 000:ta.
Toisin kuin yleisesti luullaan, ei olot favelassa välttämättä olekaan niin kurjat. Monet ovat muuttaneet kaupunkiin työn perässä 70-80-luvulla, ja rakentaneet itse talonsa kaupungin kukkuloille, joiden maata ei lähtökohtaisesti omista kukaan.

Favela Rocha

Katukuvaa

Katukuvaa 2

Alas on pitkä matka

Tontti on verottomasti sen, kenen talo siinä seisoo, ainakin kymmenen vuotta rakentamisen jälkeen. Sähköstäkään harva maksaa, koska paikalliset osaavat jakaa sähköjohdot niin, että yhden talon sijaan sähkö kulkeekin 50 taloon. Papereita tai osoitteita taloista ei ole, mutta niitä vuokrataan ja myydään. Osoitteetta asuvat laittavat osoitteekseen esimerkiksi naapurikirkon avatakseen pankkitilin.
Yli puolet favelassa asuvista käyvät myös töissä, ja työn perässä sukulaisetkin ovat muuttaneet maalta kaupunkiin, jolloin rakennettuun taloon on vaan rakennettu kerros lisää uudelle perheelle. Maksimi kerrosmäärä on lain mukaan kuusi, ja minimipalkka on vajaa 700RS/kk (noin 300-350e).

Sähköjohtoja

Avainpuoti

Liikkuminen kukkuloilla on aika haastavaa ja vajaa 50% on kuljettavissa moottoripyörillä, vajaa 40% vain kävellen ja murto-osa (alle 10%) autolla. Siinä on kauppakassillekin kantamista.. Tämä iso favela sisälsi myös "ostoskadun", jolla oli pankki, ruokakauppoja, baareja, ravintoloita ja vaatekauppoja.

Moto taxi

Paikallinen kauppa

 Faveloiden turvallisuus on parantunut huomattavasti, kun poliisit ottivat alueet "haltuun". Työ aloitettiin neljä vuotta sitten, ja jatkuu yhä. Favela otetaan kontrolliin keräämällä kaikki poliisit (military police, federal police, local police..) yhteen, ja tekemällä "rynnäkkö" favelaan. Kaikki talot tutkitaan ja ne, joilta löytyy aseita tai huumeita,  pidetetään. Useat ulkopuoliset ovat saaneet surmansa näissä väliintuloissa ja siksi poliisi varoittaa nykyään ennen tätä massahyökkäystään. Varoituksen johdosta favelan pomot, jotka ovat kontrolloineet kaikkea (ihmisiä, rahaa, tavaraa, taloja..), ovat siirtyneet muualle (Sao Pauloon). Nykyään näitä haltuunotettuja faveloita on alettu kutsua yhteisöiksi, ja valtio on kustantanut esimerkiksi tuolle kyseiselle favelalle oman urheilukeskuksen, sairaalan ja koulun.

Yksityishenkilön rakennuttama koulu "Parati"

Lapset opettelevat käyttämään tietokonetta koulussa

Näytti aika samalta, kuin meidän eskari..

Kirjoja, monia vain 1kpl

Tuotto olisi mennyt 20% favelan hyväksi.. mihin se loppu menee?

Rochan jälkeen ajettin vielä noin 3000 ihmisen "järjestäytyneeseen" favelaan Canoakseen. Siellä asukkaat maksavat pientä veroa, ja kaikilla on osoite. Kaikista mielettömintä oli, että favela avautui seuraavan kadun oikealle puolelle kapeasta väliköstä (kuva alla). Mistään ei kadulla voisi päätellä, miten valtava yhteisö tuon maiseman takana on.

Sori huono kuva kiireessä, mutta tältä kadulta sinne mentiin portaat alas

Tästä lähti kapeat portaat alas "yhteisöön"

Ilmoitustaulu

Tämä oli kyllä ihan mieletön kokemus. Ihmiset asuvat toinen toisissaan kiinni, siellä täällä on pieni baari tai ravintola.. kaikki on niin tiiviisti kiinni (katot, puut) että ei tiedä, onko maan alla vai päällä; välillä näkyi pala taivasta välistä.Tiet ovat todella kapeita, 1-2 henkeä voi kävellä rinnakkain, ja portaita oli paljon. Monilla oli ovi tai ikkuna auki, ja kyllä ne ihan asunnoilta näyttivät; telkkaria, sohvaa, keittiötä aina pilkahti jostakin raosta.

Portaita

"Katu" ja mamman selkä

Sähköjohtoja

Sejam bem vindos! Igaram cerveja / Tervetuloa! Tuo olutta.

Oma mielikuva faveloista herätti kyllä häränpyllyä. Ihmiset näyttivät onnellisilta, naapurisopu vaikutti ainakin ulkopuolisen silmistä aika siistiltä ja tuo yhteisöllisyys jopa kadehdittavalta. Kyllä on pohjoismainen, rahan perässä kulkeva yhteiskunta joutunut kauas tästä ihmisyydestä ja yhteiselosta, joka tuolla tuntui vallitsevan.

Kuten joku tutkimuskin osoittaa, vaikka Eurooppa on rikas ja hyvin toimeentuleva, on vielä kehitysasteella olevassa Latinalaisessa Amerikassa ihmiset keskimäärin onnellisempia. Täällä ensin ei tule työ ja raha ja saavutukset tai koulu, vaan perhe ja koti ja oma hyvä olo. Milloin sitä viimeksi on viettänyt päiviä tekemällä sitä, mitä haluaa tehdä, eikä sitä, mitä pitää tehdä? Mikä on oikeasti tärkeää, ja kenelle? Tulee mieleen Ruotsissa hiljattain löytynyt, useita vuosia asunnossa maannut ruumis; tällaisessa naapurustossa ei ketään jätetä kuolemaan yksin.

Tuo reissu kyllä herätti paljon tunteita ja ajatuksia, oli heittämällä paras päivä Rion reissulla. Suosittelen ehdottomasti kaikille!

Perheen hyvin ruokittu lemmikki

Katukuvaa

"Katu"

Paikallinen baari - Caipirinha 5RS

Toinen katu

Lisää portaita

"Tuo tuossa eläin, et sinä! Ruoki ja pese eläimesi"

Natural park Tijuca ja ötökkäsafari

Tiistaina halusin viedä mamman ekaa kertaa sademetsään, ja kohteena oli Tijuca, maailman suurin urbaani luonnonpuisto keskellä kaupunkia. Puistossa liikkuminen olisi ollut mahdotonta ilman autoa, joten oli käytännössä pakko taipua periaatteista ja lähteä järjestetylle tourille. Jeepillinen turisteja siis kohti Tijucaa ja Jardim Botanicaa. Olo oli kuin karjarekassa :o)

Itse olisin mielummin tehnyt pidemmän vaelluksen puistossa omin päin, nyt tuohon kuului vain noin vartin kävely metsässä ryhmässä vesiputoukselle. Isoja eläimiähän tuossa puistossa tuskin edes elää, mutta sentään bongailin ötököitä ja marakatin!

Jardim Botanica

Karjarekka

Laguuni

Lehtimökki

Noi rehut näytti ihan jättiläismaustekasveilta!

Sorsa lammikossa

"Stinky fruit tree"

Chinese view point

Mamma ja bambuja

Jackfruit ja marakatti

Hämähämäkäkki

kolme senttiä pitkä tappajamuurahainen!

Tämä koppakuoriainen lensi mun polvelle

Bananas

Bongaa poliisi vol 5

Kiipeily kielletty?

Ensivaikutelma Riosta

Paikallinen ruokapaikka

Riossa kaikki tuntuu olevan siistimpää ja turvallisempaa. Kadut on puhtaita, rakennukset uusia. Kaikki kiiltää ja tekstiä on paljon tarjolla myös englanniksi. Toisaalta tämä mielikuva pohjautuu vain Copacabanaan, Ipanemaan ja Urcaan. eli aika turistiseutuihin. 

Gringos

Niskat tuntuu näillä paikallisillakin taittuvan, kun kyttäävät valkoista röllilettiä autojenkin ikkunoista.Vähän ihmetyttää tuo tuijottelu kun täällä on vaaleita enemmänkin bongattu; toisaalta monilla blondaus on jäänyt yritykseksi ja tukka on puoliksi musta ja puoliksi kusenkeltainen. Täällä myös bongasin ekat suomalaiset koko kuukauden aikana! Joku tukeva mies tokaisi naiselle kadulla "tässäkö tämä on". Yritin mennä ohi hymyilemättä.

Kotikatu

Me yövytään täällä Airbnd:stä bookkatussa kämpääsä Copacabanan ja Ipaneman välissä. Sijainti on super hyvä, mutta asunnossa on ollu netin kanssa aika paljon ongelmia. "Wireless" osoittautui 1M 3g-tikuksi, jonka asunnon omistaja toi vuorokauden myöhässä. Kämpän omsitaja oli myös unohtanut viedä avaimet ovimiehelle check-in-aamuna ja kaikenlaista muuta pientä sekoilua. Ollaan kuulemma viimeiset vuokralaiset, koska omistajan tytär haluaa muuttaa asuntoon, mutta silti pitää checkata ulos torstaina ajoissa "ennen seuraavaa asukasta". ... 

Kotikatu vol 2

Katukuvaa

Ensimmäinen päivä vietettiin Hippie marketilla Ipanemassa shoppaillen. Äiskällä paloi rahaa kiitettävästi, itse lähinnä hiplasin kaikkea ja kartoitin tarjontaa viimeiseen asti. Muutamat käsintehdyt korvikset tarttui mukaan; oli kyllä törkeen halvalla käsitöitä tarjolla. Koruja parista eurosta eteenpäin yms. Siellä näin myös turistilla ekan järkkärikameran, ja olispa voinut itekin ottaa kameran mukaan. Täällä kun ei vaan koskaan uuteen paikkaan mentäessä tiedä, että onko se nyt sellasta seutua, jossa huvittaa kameraa kantaa.

Copacabana

Illalla käytiin katsastamassa vielä biitsi, joka on viiden minuutin kävelymatkan päässä. Hyvältä näytti. Otettiin caipirinhat rantabaarissa, ja siinä oli kyllä koko ajan kaupustelijaa tarjolla. Yksikin hampaaton ukko lauloi meille niin, että sylki lensi. Illan pääteekksi kotimatkalla löydettiin itsemme sambabaariin, jossa äiskä pääsi näyttämään tanssitaitojaan. Se hurmasi kaikki paikalliset naiset samballaan ja siellä ne tanssi kaikki yhdessä. Vanhemmat naiset ja pändi oli ihan tohkeissaan, vaihdettiin facebook-lippusiakin. Kaikki luuki meitä taas sisaruksiksi, en tiedä, onko se hyvä vai huono? Itse jätän vielä tanssit sinne tatamille, vaikka olishan tuo siisti oppia. Täällä samba tuntuu olevan melkein elämäntapa; kaikki rakastaa sitä.

Avenida Atlantica

Tokana päivänä otettiin aurinkoa aamu rannalla. Copacabanan biitsi on jaettu eri postoihin, joista osa on homoille, osa mallin näköisille tyttösille, osa perheille jne. Meidän "postoa" ei ollut listattu eli en tiedä, oliko se suunnattu jollekin ryhmälle, mutta sinne mentiin. Oli hauska huomata että vaikka lääniä oli kuinka, niin lattareissa kun ollaan, tuli meidän ympärille aika paljon muita tyttöjä sen jälkeen, kun oltiin leiriydytty. Oltiin vähän niinkuin yhdessä supussa tyhjällä rannalla.

Aallokko oli taas tosi kovaa, ja vähän väliä oli punaisia lippuja rannalla. Eka ku näin sellaisen niin ihmettelin sitä ääneen ja äiti sanoi: "siinä lukee, ettei saa uida, kun meressä on rapuja". Olin että "häh ei kai!" :D.
Ja kyllä se kuva sitten esittikin hukkuvaa (eikä jalatonta) tikku-ukkoa siinä lipussa.

Ostakkee ostakkee ja takana brazilian bikini

Ei paljon voinut uida!

Iltapäiväksi oli buukattu hirveiden nettisekoilujen yms. jälkeen viimein se favela tour. Odoteltiin auringonotosta uupuneina kyytiä sovitun hotellin edestä, ja veikkasin, että ne tulevat varmaan puoli tuntia myöhässä.  Olin menossa ostamaan kahvia 20min odottelun jälkeen kulman takaa, kun huomasin että helkkari, siellähän on toinen ovi hotelliin, jonka edestä kyyti oli. Soittamalla selvisi, että kyyti oli kuin olikin ollut aikataulussa (!), ja he olivat sitten lähteneet ilman meitä.

No, takaisin kämpille ihmettelemään ja kahvinkeittoon. Päätettiin sitten lähteä katsastamaan se paljon puhuttu sugarloaf eli Pao de acucar, korkea vuori, jonne pääsee kaapelivaunulla. Oli sinnekin pääseminen aika työn takana, bussit kun kulkevat täällä missä aikataulussa sattuu, ja pysäkkejä saattaa samalla kadulla olla 4, mutta tietty bussi pysähtyy vain tietyllä pysäkillä (eikä missään lue, mikä kulkee mistäkin). Päästiin kuitenkin perille lopulta ja sopivasti auringonlaskun aikaan. Mageet oli maisemat, vaan eipä se tunnu yhtä siistiltä sinne hurauttaa kulkuneuvolla kuin itse kiivetä hiessä ja lopulta päästä huipulle ihan uupuneena. Näillä aikamääreillä (5 päivää Riossa) ihan hyvä vaihtoehto kuitenkin tuo cable car.

Maisemat Pao de acucarin eli sokerimunan huipulta

Meikä ja jesse mäessä

Nätit oli

Horisontti

Jonotusrivit oli onneksi tuohon aikaan tyhjät. Päivällä olis saanut varmaan kolme tuntia käyttää tuossa seisoskellessa

Veneitä!

Tuoksui suolalta