maanantai 18. maaliskuuta 2013

Viikonloppu Maresiaksessa

Käytiin kouluporukan kanssa Maresiaksessa, pienessä rantakylässä. Taas kerran, kolmen tunnin matkaan meni seitsemän tuntia per suunta. Kaikki polttivat nahkansa biitsilla, vaikkei edes paistanut aurinko. Reissun järkkäsi EFA USPin tutorporukka, ja hinta koko hommalle oli pieni (200RS eli vajaa satanen), ja sisälsi kaiken: kyydit, yön mökissä, ruoat, juomat. Dösämatkalla oli jo open bar, mikä oli kyllä taas ihan kreisibailuidea mun mielestä. Juotavanahan oli tietysti vain kaljaa, ja dösässä oli vain yksi vessa. Hämmästyttävää kyllä, se pysyi toimintakunnossa koko bussimatkan ajan. Bussia tosin vaihdettiin välissä, sillä ekanssa ei toimineet poppivehkeet ja alkoi jengin "karaoke" lähteä lapasesta. Kaikki hengasi bussin käytävllä huojumassa, eikä kukaan istunut. Olipahan matka (meni aika nopeesti)! 

Open bar dösässä
Muutama brasilialainenkin meillä oli mukana, ja ne vaihteeksi taas näyttivät taitonsa kitaran kanssa. Ihan uskomatonta, tuntuu että kaikki täällä osaa laulaa ja soittaa. Meikäkin alkaa oppia muutamia paikallisia biisejä, kun ne soi non-stopina joka paikassa.

Tuo kylä vaikutti siltä, että siellä kaikki tuntee toisensa. Keskusta oli super pieni ja siellä oli ehkä 5-10 kauppaa, mutta laatu korvasi määrän. Löysin pari aivan törkeen siistiä mekkoa ja ekat hyväkkänöiset brasilialaiset bikinit, jotka eivät ole narumallit :-). Täällä kyllä takapuolta näytetään, mutta nakuna ei saa olla missään. Edes salilla tytöt ei käy suihkussa. Mä oon sen sijaan pitänyt suomalaista mainetta yllä sekä käymällä rohkeasti ihan alasti suihkussa tyttöjen pukuhuoneessa (ne harvat jotka suihkua käyttävät, käyvät siellä alusvaatteet päällä), ja onpa tuo pohjalainen juomakulttuurikin tainnut tulla tutuksi. Vaikka täällä kyllä täytyy ottaa iisimmin joka tapauksessa.

"Hostelli"

Me yövyttiin Arco Iris-nimisessä hostellissa noin 15 minuutin kävelymatkan päässä rannasta. Mökkejä oli 4-5 hengen ryhmille, ja mä olin tietenkin skandinaavien blondiryhmässä, eli 5 akkaa ja yksi vessa. Selvittiin kuitenkin ilman isompia tukkapöllyjä. Hiekkaa tuntui olevan kyllä koko ajan joka paikassa; jaloissa, housuissa, sängyssä, tukassa..

Katukuvaa
Harmaa meri
Oranssi paita ulapalla on hengenpelastaja ja muutama pää nökyy vieressä
Meri Maresiaksessa oli aika äkäinen. Vaikka se oli tosi matala, niinkuin Santoksessakin, niin aallot oli valtavia ja 70% rannasta oli suljettu pohjan epätasaisuuden ja aallokon takia. Meidän luokalta kaksi aasialaista, uimataidotonta kaveria meinasivat hukkua.. Onneksi rannan hengenpelastajat olivat hereillä. Eka tilannetta meri rauhoittelemaan yksi tyyppi uiden, ja toinen tuli perässä surffilaudalla. Surffilauta vei kaverit rantaan ja toinen kavereista oli aika shokissa. Ne vietiin mönkijälle sivuun tokenemaan hetkeksi. Oli kyllä aika ikävän näköinen tilanne, ei oo kyllä uimataidottomilla allokkoon juuri asiaa. Mäkään en mennyt kovin syvälle, ja sai kyllä ihan tehdä töitä seisomisen eteen, että pysyi pystyssä.

Agua de coco
Uinnin jälkeen nahan polttaminen jatkui rantabaarissa Acain ja kookosveden kera. Tämä oli siitä opettavainen hetki, että muutama brassi valaisi meitä tuossa istuskellessa ääntämiseen liittyvissä seikoissa.
Täältä saa sellasia juustopalloja, joiden nimi on "Pão de quiejo". Jos sen ääntää "PAU", tilaat kullia juustolla.
Oikea ääntäminen on "PAUNG". Nää on sen verran hyviä, että aion tiedustella reseptin ja tehdä näitä himassakin. Siis Suomessa.

Toinen klassinen ääntämismoka on juuri toi agua de coco. Painon pitää olla ekalla tavulla "COco" tai "COcu". Jos tilaa "cocoo", se tarkoittaa kakkaa. Eli kakkavettä. Nää on kuitenkin niin perusmokia täällä gringoilla, ettei paikallisia edes naurata. :-)

Biitsi
Maasto oli kumpuraista!

Meikkikoulu
Mä ihmettelin bussissa, että mitä jengillä oikeen on mukana, kun kaikki roudas isoja matkalaukkuja yhtä viikonloppua varten. Sisältö selvisi mulle myöhemmin: useita pyyhkeitä, useita bikineitä, useita kenkiä, repullinen meikkejä. Itse lähdin pienellä repulla. Millonkohan musta tulee Nainen? :(

Churrasco-jono

Innostunut grillimestari

Illalla meillä oli biitsipartyt paikallisessa ravintolassa rannalla. Tarjolla oli churrascoa eli sitä ihanaa grillilihaa. 40kg 40 hengelle. Oli kanan sydämiä, kanaa, makkaraa, naudan pihvejä.. aijai! Ja mitä noihin sydämiin tulee, vaikka ne onkin Suomessa mun kotona kissanruokaa, täällä ne on itse asiassa tosi hyviä.

L I H A A

C A I P I R I N H A A

Ruotsi, Suomi, Kroatia ja Guatemala
Oikeesti, jos tällaisia juhlia olis Suomessa, tuloksena olis alkoholimyrkytys ja sairaalareissu. Mutta täällä jengi osaa olla siivosti. Se on musta aika siistiä.Vaikka meni niitä kirkkaitakin.. Bileissä kiersi merirosvohattu, joka piti heittää aina jonkun päähän, ja sille juotettiin tequilaa. Ja olihan se munkin päässä..

Meri yöllä

Kuva on tosi huono, mutta ihan sama. Aina vaan jaksaa hämmästyttää, miten kaunis meri on yöllä(kin). Ja se tuoksu ja kaikki, aijai. Pakko sitä oli käydä sitten yöuinnillakin, tosin vaan siinä matalalla.

Sunnuntai

Niin mikä vesiliirto?
Sunnuntaiaamuna olikin kiva herätä, kun vettä tuli kuin viimeistä päivää. Vähän jo pelättiin, että pääseekö se bussi kulkemaan ollenkaan. Tavaroita ei voinut laittaa sille alas lainkaan, koska se tila oli käytännössä veden alla. Tää taitaa olla vasta esimakua talvesta.. 

Kanootin kapean vesille työnsin



2 kommenttia: