keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Alkuviikon jumpat ja koulut

Maanantaina olin niin loppu taas koulussa sekoilun jälkeen, ettei kyennyt treeneihin. Ja mä kun luulin, että se hässäkkä olis ollut jo loppu, vaan vähänpä mä tiesin kirjaston ja kirjakaupan valikoimasta, Bilhete Unico Estudanten hakemisesta ja aamupalalippujen ostamisesta. Lisäksi skolessa oli joku muutaman Franfurtin yliopiston professorin pitämä seminaari kapitalismista, josta en saanut mitään tolkkua. Seminaarin seuraamista hankaloitti outo englannin aksentti ja huonohkot esiintymistaidot. Nuoremmalla kaverilla oli hirvee kiire viedä oma esitysosuutensa loppuun, eikä puheesta saanut oikeen mitään selvää. Vanhempi professori sitten posket punaisena siinä kertoi, vissiin paljon asiaa, mutta mulle tosi vieras aihe tuo businesspuoli, niin jäi taskut aika tyhjäksi. Täällä muutenkin tuntuu hyvän englanninkielen taidon omaavista lehtoreista olevan aika kova pula.

Hirveet kasat läksyjä heit alkuviikosta, en tosiaan tiedä miten kahlaan noita portugalin kielisiä tekstejä läpi. Muutamalta lehtoriltakin on tullut aika nuiva vastaanotto kielitaidon puutteen vuoksi. Olis tehnyt mieli sanoa, että jonkinlaisen kompromissin pitäisi koulun kv-puoli ja professorit keskenään tehdä, jotta homma toimisi. Ei mustakaan oo siistiä kuulla, että haettuani kesällä vaihtoon ja hyväksymisten, kämpän vuokraamisen ja töiden sopimisen yms. jälkeen kuulee kuukausi ennen lähtöä, että vain 1/5 kursseista on englanniksi ja loput peruttu. Sitten viikko tänne tulon jälkeen kuulee vielä, että kursseista 4/5 on täynnä, ja pitää etsiä uudet: ja vielä tällä taustalla, jolla ei siis oo mitään tekemistä business- tai economics- asioiden kanssa. Eipä ollut kovin montaa kurssia siellä tarjolla, mitä voisi edes kuvitella, ja sen lisäksi aikamoiseen kuseen jää nuo hyväksilukemiset sitten Laurean turvallisuuslijalla Suomessa. Täytyy nyt sitten vaan kärsivällisesti ottaa kirja (kun niitä ensin jostain saisi) toiseen käteen ja läppärille Google Translate auki. Ryhmätyöhommat mua eniten naurattaa, mähän oon vaan hidaste niissä ja todennäköisesti teenkin työt yksin. Kurssit on tosi raskaita ja läksyjä sekä asiaa paljon enemmän, kun kotipuolessa on tottunut.

Tiistaina olikin siisti mennä treeneihin muutaman päivän tauon jälkeen. Virtaa riitti, onneksi, sillä Robson veti puhtaat sparritreenit. Eka lämmöiksi sparria ja sitten, no, lopputunti sparria. Yksi valkovöinen yritti neuvoa mua, kun olin tekemässä suoraa käsilukkoa mountista, ettei sitä toista jalkaa kannattaisi laittaa mattoon 90 asteen kulmassa Jessen neuvomalla tavalla. Tän valkovöisen mielestä toinen polvi pitäisi pitää pystyssä ja se näytti mulle myös "mallia": tilaa jäi väliin aivan helvetisti. Kyllä se Jesse vaan tietää (tarkistin tän vielä kotona Tommilta, etten oo ymmärtänyt jotain tosi pahasti väärin).


Oli pakko ostaa Demian Maian puku, ku se oli niin siisti!
Tänään keskiviikkona aamutreeneissä oli taas raskaat alkulämmöt hyppelyineen päivineen. Hiki oli hirvittävä ja valui silmiin asti (taas). Sen jälkeen tehtiin ensin koordinaatioharjoituksia pystyssä: toinen liikkuu ja toinen yrittää pysyä mukana. Sen jälkeen otettiin mukaan grippi kauluksesta (saman puolen kaulus kuin oma käsi eli ei ristikkäin). Sitten otettii nvielä kaverin kyynerpää ja kaulus kiinni, ja tehtiin siitä suoraa käsilukkoa astumalla itse mattoon kauluksen käden puoleisella jalalla. Toinen jalka jää kaverin kainaloon ja toinen tulee kaulalle, ja lantiota ylös. Oli kiva tehdä tota pitkästä aikaa! Eka olin kelannut jättää sparrit väliin mut oli pakko sit yksi erä ottaa. Kaveri koitti tehdä päivän tekniikkaa mulle, jonka onnistuin puolustamaan työntämällä kaverin enemmän niskoilleen niin, että sillä on ikävämpi olla ja vetämällä oman käden pois. Huomenna sitten iltratreeneihin pitäisi ehtiä ennen Erasmus partyja.. joka päivälle tuntuis noita kemuja riittävän ja oon niistä missannut varmaan jo 8/10.

Päivä meni vielä Eldorarossa shoppaillessa. Ostin mm. törkeen makeet Movember-kengät. Valitettavasti ne on merkkiä Convrse ja valkoisineen kärkineen päivineen.. Mulla on ollut Converset viimeksi 13-vuotiaana mut nyt oli pakko vähän luopua periaatteista. Viiksien vuoksi.

Movember-kengät ja Tommin säästöpankki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti