Tiistai-iltana tehtiin paljon alasvientejä. Sitä peruskauraa, eli tuodaan oma lantio kaverin lantion eteen ja kipataan. Ennen alasvientiä otettiin kaverin käsi kiinni kyynerpäästä ja pidettiin se kiinni mattoon saakka.
Harjoiteltiin vaan selkäkuristuksia, ja meinas mun "aataminomena" poksahtaa. Ei oikeestaan mitään uutta tullut, eikä näiden treenien sisällössä ollut kyllä mitään logiikkaa muutenkaan. Itselle nuo alasviennit lantiolla tuntuu edelleen tosi vaikealta, kun oon niin kääpiökokoinen, ettei se toinen tahdo kuitenkaan nousta tarpeeksi vaikka kuinka lantiolla tuuppaisi!
Torstaina uskaltauduin nogi-treeneihn, kun ei ollut muuta tarjolla. Sain parikseni nuoren likan. Ensin harjoiteltiin avoimesta guardista kaverin ristikkäisen käden vetämistä (toinen oma käsi ranteeseen ja toinen kyynerpäähän), ja vedetään kaveria sivulle. Omat jalat aukeaa toiselle sivulle.
Sen jälkeen harjoiteltiin samalla alulla kuristusta. Oma käsi ottaa ristikkäisestä kyynerpäästä kiinni, vetää kaverin sivuun, ja tulee kurkottaa kaverin kaulalle. Samalla kämmenellä otetaan omasta toisen käden hauiksesta kiinni ja painetaan. Harmittaa, kun ei kielitaidon puutteesta ymmärrä kaikkia noita selostuksia yksityiskohdista!
Tällä viikolla on kaikissa treeneissä ollut suhteellisen paljon sparria lopuksi, ja aika kylmää kyytiä tuli torstaina. Tämä nuori "ekaa päivää nogi-tunnilla" oleva likka osoittautuikin ruskean vyön judokaksi :D. Jos olisin tuon tiennyt niin en olis varmaan pärjännyt senkään vertaa, nyt kuitenkin onnistustuin puolustautumaan niin, että 6 minuutin erän aikana taputin "vain" kaksi kertaa.
Edelleen ihmetyttää sparrissa täällä se, että monilla tuntuu olevan oikeasti vaikeuksia saada mun guardi auki. Suomessa kaikki saa sen auki heti! Täällä oon sitten harjoitellut juttuja guardista; kimuraa (harvemmin kyllä onnistuu) ja sitä Michellen "kaverin käsi omaan kainaloon ja omasta kauluksesta"-juttua. Nogi-tunnilla oon kyllä edelleen tosi hukassa ja vaikka saan hyvät gripit, en oikeen osaa siitä tehdä mitään. Jo silloin 2 vuotta sitten tuntui, että suljettu guardi ja sen pelaaminen sujuu parhaiten, ja olen melkeen edelleen samaa mieltä.
Toinen positio, mistä itseni aina löydän, on halffi alta. Siitä en vieläkään osaa muuta kuin hakea deep half guardia ja/tai selkää (harvemmin toimii). Harmittaa, ettei siltä Jamelaon halfguard-seminaarilta Suomessa jäänyt mitään oivallusta oikeen käteen. Pitäisi varmaan katsoa videot siitä läpi.
Yks juttu, mitä oon täällä kyllä oppinut, niin osaan pitää mountia paremmin. Suomessa mulla oli paino aina liian ylhäällä ja kaveri vaan siltas mut pois joka kerta. Nyt oon alkanut miettimään vähän pisteitäkin ja laskuvarjotan siinä kaverin päällä onnistuneesti usein. Eri asia siitä sitten hakea mitään hyökkäyksiä, americanaa voi aina yrittää ja jos kaverin käden saa käveltyä ylös, niin siinä on sitten useampikin paikka.
Nyt täytyy kyllä ottaa tavoitteeksi suljetun guardin ja halfin opettelu ihan tosissaan. Uudet tekniikat noista olisi kyllä enemmän kuin tervetulleita!

Kyllä sulla on tekniikat molempiin positioihin. Muista suljetusta guardista rikkoa kaverin posture, jotta pystyt lähteä tekemään tekniikoita. Jos ei meinaa onnistua ja kaveri lähtee nousee pystyyn tee kimurasweeppi. Aloita Half Guardista hallitsemaan eka se positio, ettei heti tule ohi. Sen jälkeen on helpompi lähteä tekemään jotain ja tässäkin homma on sama. Heiluta, riko ja hallitse. Niin kauan, kun kaverilla on hyvät gripit ja posture on mahdotonta mitään tehdä. Pidä huoli ettei saa päästä kiinni tai kauluksesta tai underhookkia. Äläkä päästä itseäsi painumaan selällesi vaan aina kyljellään.
VastaaPoistaKiitos Tommi! Halfia saan kyllä pidettyä niin, ettei tule ohi, mutta en pääse siitä itsekään mihinkään. Yleensä sit vaan jossain vaiheessa kyllästyn niin, että hätäisesti teen jotain ja kaveri tulee ohi. Täytyy alkaa keskittyä enemmän tuohon kyljellään oloon ja selkään pääsemiseen.
VastaaPoistaKimurasweeppi oli hyvä vinkki, olin unohtanut koko jutun!